Asiakastarina - Sepposen perhe

Juuri meille räätälöity koti!

Jos tulevaisuudessa tulee tarvetta talon rakentamiselle, ei ole epäselvää kenen puoleen käännymme.

Sepposten nelihenkisen perheen moderni pulpettikattoinen koti istuu luontevasti honkien keskellä, rauhallisen asuinalueen nurkassa. Neljäntuhannen neliön tontti sijaitsee viiden minuutin matkan päässä keskustasta.

– Omaa rauhaa ja lenkkipolkuja, niitä täällä riittää, kertovat Inga ja Hannu Sepponen.

Muurametalot - Ulkoasu
Muurametalot - olohuone

Rakennustapa vakuutti

Inga, Hannu, Jesse ja Siiri muuttivat uudenkarheaan kotiin tämän vuoden huhtikuussa.

– Kaupanteosta avainten luovutukseen meni hieman alle puoli vuotta. Alussa saamamme talonluovutuspäivämäärä piti loppuun asti paikkaansa, Hannu kertoilee. Talovalmistajan valinta ei ollut aivan helppo. Ensirakentajilla on mahdollisuus valita kymmenistä talotoimittajista haluamansa. Tämän perheen tarpeisiin vastasi parhaiten Muurametalot.

– Valintaamme vaikuttivat erityisesti rakennustapa ja materiaalit, useat eri muuntelumahdollisuudet sekä kilpailukykyinen hinta.

Hinta piti loppuun saakka

Maatyöt ovat usein rakennusvaiheen arvoituksellisin osuus. Myös Sepposten maatöiden kustannukset yllättivät. -Talovalmistajan antama hinta piti loppuun saakka, mutta maatöiden ja eristysten osalta rahaa meni enemmän kuin olimme niille laskeneet.

Muuttovalmis talo

– Päävastuu rakennuksen etenemisestä oli Muurametalojen tarjoamalla työpäälliköllä, joka auttoi sopimuksen teosta avainten luovutukseen saakka, ja myös sen jälkeen.

Talo räätälöitiin meille sopivaksi

Koska perheeseen kuuluu kaksi pientä lasta, tavoitteena oli saada yksikerroksinen koti, josta kuitenkin löytyy sekä lapsille että vanhemmille omaa rauhaa.

– Muutostöitä alkuperäiseen Muurametalojen Mattilanniemi-pohjaan tehtiin melko paljon, jotta siitä saatiin juuri meidän tarpeisiin sopiva. Myös valtaosan sisustustarvikkeista hankimme itse. Niistä materiaaleista, joita ei valittu Muurametalojen paketista saimme hyvityksen. Muurametalojen rakennusporukka kuitenkin laittoi paikoilleen valitsemamme materiaalit.

Hyvä fiilis jäi

Todella hyvä fiilis jäi ja jos tulevaisuudessa tulee tarvetta uuden talon rakennuttamiselle, ei ole epäselvää kenen talotoimittajan puoleen käännymme.Suosittelemme lämpimästi Muurametaloja! Kertailevat Inga ja Hannu tuntojaan rakentamisesta.

Asiakastarinat

Tyylikäs muuttovalmis talopaketti asiakkaan omilla valinnoilla

Jussin ja Leenan omakotihaaveet toteutuivat järven rannalle

Muuttovalmiin olohuone2

Muuttovalmiin talon rakentaminen nuorelle parille kolmessa kuukaudessa

Omakotitalo nelihenkiselle perheelle

Muuttovalmis talopaketti tuttuun naapurustoon

Omakotitalo maaseudun rauhassa Pirkanmaan laitamilla

Kokemuksia talopaketin rakentamisesta toiselle paikkakunnalle

Pieni talopaketti lapsiperheelle

Omakotitalo pienelle tontille

”Ainolanranta-100 talomallin pohja ja myyjä vakuuttivat”

1,5-kerroksen Kotiranta-talopaketti perheelle

Muuttovalmis talo nuorelle perheelle kolmessa kuukaudessa

Olohuone, Muurametalot

Lampisten uusi koti on täynnä valoa ja tilaa

Talpaketit korkealla sisäkatolla

Kolmen lapsen perheen ensimmäinen omakotitalo

Hyvien kokemuksien myötä toista kertaa rakentamaan

”Muurametalot oli budjettivarma ratkaisu”

Muuttovalmis talo Lappajärvelle

talopaketti-terassi-kanerva-D

Valmistaloprojekti, jossa ”kaikki meni paremmin kuin odotettiin”

keittio-perheelle-pohjaratkaisu-artikkelikuva

Sypressissä on perheellä tilaa kasvaa

Talopaketti perheelle

Kokemuksia talopaketin rakentamisesta

”Toimitusaika ja kokonaispaketti hintoineen osui juuri kohdilleen. Talomalliksi valikoitui huoneistoalaltaan 96 neliöinen Kanerva”

talopaketit, kokemuksia rakentamisesta

”Rakentaminen meni sovitun mukaisesti”

Mitä talon purkamisessa pitää ottaa huomioon? Miten uusi talo rakennetaan puretun talon tilalle? Tutustu asiakastarinaan ja poimi vinkit oman rakennusprojektisi suunnittelun tueksi.

Kokemuksia_talopaketeista

”Selkeä ja helppo projekti”

Tutustu asiakastarinan kautta, miten talon rakentaminen etenee vaihe vaiheelta.

Muuttovalmis talopaketti

”Erinomainen valinta ensimmäiseksi omaksi kodiksi”

Sami ja Taija rakensivat ensiasunnokseen Muurametalojen valmistalon.

talopaketit, kokemuksia

”Kustannukset ja muuttopäivä oli tiedossa heti alusta asti”

Kokemuksia avaimet käteen -periaatteella toteutetusta Muurametalosta

”Tämä oli lapsiperheelle helppo ja nopea tapa rakentaa uusi talo”

”Tämä oli lapsiperheelle helppo ja nopea tapa rakentaa uusi talo”

”Muurametalojen edistyksellinen alapohjaratkaisu vakuutti”

”Minulle oli tärkeää, että talo rakennetaan kuivissa tehdasolosuhteissa”

”Minulle oli tärkeää, että talo rakennetaan kuivissa tehdasolosuhteissa”

Mitä tapahtuu ennen rakentamista?

Valmistaloa rakennettaessa asiakkaan tehtävät painottuvat varsinaista rakentamista edeltävään aikaan. Kysyimme rakentajapariskunnalta, minkälaisia asioita tässä vaiheessa rakennusprojektia on tullut eteen ja minkälaisia vinkkejä ja ohjeita antaisitte muille rakentamisesta kiinnostuneille henkilöille.

Kiireinen yrittäjäpariskunta toteutti talohaaveensa Muurametalojen kanssa

9-vuotta Muurametalossa

9 vuotta Muurametalossa

Pynnösten talo Säynätsalossa.

Alasen perheen unelmien koti

Alasen perhe rakensi unelmiensa talon

Anu Kujalan mielestä valmistalon rakentaminen on helppoa ja vaivatonta

Anu Kujala oli seuraamassa talon pystytystä. Tutustu Anun mietteisiin talon rakentamisesta.

Talopaketti, kokemuksia

Paras ratkaisu juuri minulle!

Markku Kärppä, Sipoo

Eläkekoti perintötontille

Matti ja Maria Koskinen, Espoo

Nuoren parin haave toteutui!

Roosan ja Tomin talo, Laukaa

Asiakastarina - Rannat

Vuorela – talo Vantaa – VIDEO

Pia ja Martin Rannan talo, Vantaa

Asiakastarina Mäntyniemi

Mäntyniemi M-161 -Lappeenranta

Lappeenrannassa asustava Hanna ja Antti Hyvärisen perhe rakensi jo toisen Muurametalonsa kasvavan perheensä tarpeisiin.